Kammiovuori, Sysmä - Etelä-Suomen katolla

Itä-Hämeen korkein kohta, Kammiovuori, sijaitsee Sysmässä. Hienoja lehto- ja kuusimetsiä, 1800 -luvun lopulla palaneita puiden tynkiä, maisemia silmän kantamattomiin. Päiväretkelle erittäin otollinen kohde, syyskuun lopulla tuli ensimmäistä kertaa käytyä ja sää oli mitä parhain. Monella muullakin oli ollut sama aatos mielessä, koska Nutturatien parkkipaikalla puolen päivän aikaan sunnuntaina, parkissa oli noin kaksi tusinaa autoja.

Parkkipaikalta reitin ainoalle viralliselle taukopaikalle on noin 800 metrin matka, uudehko laavu ja huussi tervehtivät meitä tyhjänä. Hidas lähtö kotoa ja ruoka-aika painoi päälle joten teimme lounaan tässä. Tovin päästä laavulla olikin porukkaa tusinan verran, ja lisää tuli, joten syötyämme annoimme tilaa tulijoille ja jatkoimme matkaa Kammiovuoren huipulle päin ympäristöä tutkien.

Reitti haarautuu laavun jälkeen ja me kiersimme tämän myötäpäivään. Ensimmäisenä tuli vastaan Hiskiaan luola, jota voi melko laveasti kutsua luolaksi. Mutta tarina luolan historiasta ja miehestä, sekä hänen tekosistaan saa mielikuvituksen laukkaamaan ja miettimään millaista elämää täällä pakosalla joku on saattanut joskus viettää. Eteenpäin kivikkoista polkua ylöspäin, polkujen lähistöllä tervehtivät useat erittäin isot muurahaisen keot, yksi hyljätty kulkijan korkuinen keko löytyi polun varrelta. Ylöspäin kulkiessa vastaan tulee suolämpäre, joka oli jo hieman kuivan oloinen ja metsän takaisin valtaama. Varmastikkin yksi korkeimmalla paikalla olevista soista joissa on tullut tallusteltua, mielenkiintoinen yksityiskohta tässä monimuotoisessa Kammiovuoren alueessa.

Päätepisteessä avautuu hienot järvimaisemat useaan ilman suuntaan ja paikalta löytyy myös retkipöytä johon voi jäädä nauttimaan eväistä maisemissa. Takaisin kävellessä idässä päin pilvistä taivasta vasten vaivoin pystyi näkemään tuulimyllyjen rivistön pyörimässä tuulessa. Lintan kivi tervehtii ympyrälenkin loppuvaiheessa, kiven järkäle on kuin taivaasta paikalle pudonnut, haljennut ja palan lohkaissut aikanaan niille sijoille.

Kammiovuori oli erittäin positiivinen päiväretkikohde hienoineen ja vaihtelevineen metsäalueineen, varmasti enemmänkin löydettävää täältä löytyisi jos polulta hieman poikkeisi ja tutkailisi ympäristöä, noin 5h me käytimme aikaa joten ihan perus lenkkeilyksi tämäkään reissu ei mennyt . Pari geokätköäkin paikalta löytyy ja samalla tuli yksi niistäkin logattua.

Previous
Previous

Alkutalvesta telttailua Evolla

Next
Next

Örö Saaristomeren kansallispuisto -päiväretkellä