Örö Saaristomeren kansallispuisto -päiväretkellä

Jos meri vetää puoleensa samallailla kuin luonnossa liikkuminen kannattaa laittaa listalle myös Örön saari joka on osa Saaristomeren kansallispuistoa(Archipelago national park). Öröstä itse kuulin/luin oikeastaan vasta tänä kesänä, vaikka paikka on ollut yleisölle avoinna jo viitisen vuotta.

Kyseessä on siis saari joka on ollut puolustusvoimien käytössä ja siviilit ovat olleet ulos suljettuja. Saarelta löytyy puolustuspisteitä ja juoksuhautoja tuulen ja meri ilman pieksemän puuston lisäksi. Pala sotahistoriaa joka on hyvin esillä saarella. Saarella on myös puolustusvoimien rakennuksia jotka ovat käytössä vieläkin. Kannattaa muistaa että tästä syystä Örö saarella drone kuvaaminen on kiellettyä ilman luvan hankkimista!

Itse luonnosta, puustosta, paahteiset kedot ja meren pieksemät rannat ja kalliot. Tälläisen sisämaan kasvattina paikka on kuin ulkomailta. Mäntymetsät ovat lyhytkasvuisia, käkkyräpuita joista latvat katkenneet vuorotellen kovassa tuulessa vuosien saatossa, merelle voi tuijottaa niin kauas ettei horisontissa näe mitään. Rannoilla kasvaa kasveja joita ennen ei ole tiennyt edes Suomessa kasvavan. Saaren länsipuolesta tulee oikeastaan mieleen Hangossa sijaitseva Tulliniemen luontopolku maisemineen ja kasveineen. 

Rantoja kallioita ja maisemia pystyisi tutkimaan tuntikausia. Harmi että olimme liikenteessä vain päivän ajan. Örön saarelta löytyy hotellia, hostellia ja telttapaikkoja joten majoituksen voi valita vapaasti ja jäädä pitemmäksikin aikaa.

Meidän reissumme alkoi Kasnäsistä klo 11.30 yhteysalus lähti kohti Örötä ja matka vei vajaan tunnin. Aluksi hieman jännitti kuinka aallokkoista kyyti olisi, mutta ilmeisesti reitti Örö:n on suojaisa eikä kova tuuli haittaa.

Sataman alkupäästä löytyy Ranta-Bistro, Info ja pieni ”kauppa”. Bistrosta saatiin maittavat eväät(Burgeri) päivän päätteeksi. Mukana meillä oli myös omat eväät joita nautimme retkipöydillä lähellä saaren etelä-kärkeä. Olisikohan retkipöytäpaikkoja ollut yhteensä kolme, viimeinen etelä-kärjessä. Etelä-kärjestä avautuu myös parhaat maisemat merelle, kaukana horisontissa näkyi myös Bengtskär:in majakka.

Kiersimme 6″ lenkin koska aikaa tosissaan oli vain noin 5h ja olimme liikenteessä 7v&9v lasten kanssa. Polut olivat kaikki oikeastaan erittäin helppokulkuisia, osittain kapeita ja osittain hiekkatietä. Rauhakseen kiertelimme ja tutkailimme maisemia aikaa kului noin 3.5h, hitaamminkin olisi voinut mennä, mutta evästilanne välillä sanelee tahdin.

Previous
Previous

Kammiovuori, Sysmä - Etelä-Suomen katolla

Next
Next

Tulliniemen luontopolku – Suomen eteläisin kärki