Liukulumikengillä Valkmusan kansallispuistoon
Valkmusa, kansallispuisto jonka tunnuseläin on uhanalainen Rämekulmumittari. Näin kevät talven aikana ei ole riskiä, että tähän hyönteiseen törmäisi suksiessa pitkin rämeen reunoja. Valkmusa oli ollut mielessä monta talvea, mutta jostain syystä nokka ei ollut siihen suuntaan koskaan suunnannut. Tähän oli siis tehtävä muutos!
Talviloma koitti ja oli aika lähteä tutkimaan uutta kansallispuistoa. Ajatuksena oli hiihdellä suon päästä päähän, mutkitellen mikä ikinä tuntuisikaan parhaalta. Lähdimme Simonsaaren P-paikalta ja suuntana oli tottakai Moronvuoren päivätupa. Simonsaaren P-paikalta lähtee kansallispuiston ainoa ympyräreitti(2.3km) joka kulkee suon laitamilla pitkospuita pitkin ja matkalla on myös näköalatorni, sekä sen läheisyydessä pari pöytää retkeilijöille evästämistä varten.
Parkkipaikalla oli hyvin tilaa, vain muutama auto meidän lisäksi. Myös WC löytyi parkkipaikan lähettyviltä. Ympyrä reitti lähtee ja päättyy suoraan parkkipaikalle, helppo ja nopea lähteä suota tutkimaan vaikka perheen pienempien kanssa päiväretkelle.
Melkein toivoisi, että suon poikki menisi pitkospuut, Kesäaikana olisi myös mahdollista poiketa Simonsaaresta Moronvuoren päivätuvalle. Mutta tästä syystä täällä ollaankin talvella, ja ekoja kertoja kokeilemassa uusia liukulumikenkiä OAC XCD 160 BC. Näistä lisää varuste -osiossa.
Jäljistä päätellen Valkmusa on suosittu suksimiskohde talvella, suon alkupäässä jälkiä oli runsaasti, mutta lopulta saikin tehdä ihan omaa latua kun poikkesi suon keskeltä laitamille seikkailemaan.
Keskellä suota meni selkeästi “valtaväylä” jota pitkin kävelijät ja suksijat suurimmaksi osaksi kulkevat. Me poikkesimme melko pian lintutornin jälkeen kohti pohjoista ja Tarkjärveä. Seurasimme matalassa männikössä puikkelehtinutta pulkan vetäjän jälkiä, etsiessä sopivaa lounaspaikkaa. Ja sellainen löytykin, jossa ilmesesti uran tekijä oli myös pitänyt taukoa.
Tauon jälkeen suuntasimme suoraan linnuntietä kohti Moronvuorta. Omaa latua sai tehdä rauhassa ja ainoastaan hirven jäljet poikkesivat reitillämme.
Meidän reitti päivätuvalle kulki punaisen nuolen kohdilla.
Lopussa joutui ylittämään leveähkön ojan juuri päivätuvan kohdalla.
Moronvuorelta löytyikin pieni päivätupa, nuotiokatos, huussi ja puita poltettavaksi. Päivän edelliset kävijät olivat ilmeisesti lämmittäneet tupaakin hieman niin pääsi myös hetken “lämpimässä” istuskelemaan. Olimme viikolla liikenteessä niin juuri kun saavuimme tuvalle, toiset olivat lähdössä joten saimme rauhassa istuskella. Vieraskirjassa oli mainintoja myös pyöräretkeilijöistä ja telttailijoista, voin kuvitella kesällä varjoisan ja kostean paikan olevan mukava itikoiden vakiomesta. Tupaa kuvatessa, myös itse isäntä kävi morjestamassa. Nimittäin pieni päästäinen kipitti seinän vierustaa totuttuun tapaan ja sitten kohti tuvan pöytää. Kunnes tajusi ettei ole yksin.
Valkmusa sopiikin hyvin päiväretkelle, niin kesällä kuin talvella. Talvella jos suksi kulkee tai lumikenkäily maittaa niin Valkmusa on erittäin sopiva kohde. Päivätupa tuo hyvän kohteen tukikohdaksi jossa voi nauttia evästä ja jatkaa sitten matkaa. Pitääkin kesällä tulla vielä käymään ja tutkailemaan suon elämää lintutornista ja nauttimaan eväistä suon reunalla auringon laskiessa horisonttiin.
