Pyhä-Luosto kansallispuisto
Alkusuunnitelmat
Tunturille oli päästävä tänä vuonna. Viime vuotisen kesälomareissun jälkeen tajusin että olimme puolivahingossa kolunneet melkein jokaisen ilmansuunnan Suomessa tutkien Saaristossa Örön linnakkesaaren, Storsandin tiimalasihiekat ja Kolin vaaramaisemat. Erittäin hienoja erillaisia kohteita on vielä käymättä, ja paljon, ihan jokaisessa ilmansuunnassa.
Mutta tämän kesän suunnitelmiin. Tunturille oli päästävä kiipeämään tänä kesälomana. Miinuksena heti mainittakoon alkuun, että aikaa meillä oli vain 5 päivää joten kovin pitkää lapin vaellusta emme saisi aikaan, mutta ehkä saisimme pienen maistiaisen Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemista.
Alkujaan kesän reissun kohde oli Kuusamon tienoot, Riisitunturin ja Oulangan maisemat. Mutta eihän Kuusamo lappia ole ja puuttomat tunturimaisemat olivat kiikarissa muutenkin. Joten venytimme matkaamme muutamalla sadalla kilometrillä. Koska olimme lomareissulla lasten kanssa, pidimme yhden pitstopin matkalla Pyhä-Luostolle ja yövyimme Rukalla yhden yön. Kiipesimme Ruka-tunturille maisemia ihailemaan aurinkoisena päivänä ja venyttelemään jalkoja autossa istumisen jäljiltä. Kyllä kannatti, hienolta Rukan maisemat näyttävät kesälläkin.
Reittisuunnittelu
Heti alkujaan mainittakoon, että meidän reitti ei kulkenut Pyhältä Luostolle eikä toisinpäin. Teimme jotakuinkin kahdeksikon Pyhän puolella kahden yön taktiikalla. Pelasimme varman päälle koska aikataulutuksemme oli päivää aikasemmin muutunut Kuusamon maisemista Pyhä-Luostolle niin emme halunnet pelata aikataulun kanssa liiaksi.
Bussilla pääsee kätevästi Pyhä-Luoston väliä ja googlella löytää aikataulut. Jälkiviisaana olisi melkein kannattanut ottaa koko reitti haltuun, nyt jäi Luoston suunnalta maisemat näkemättä. Tosin niinkuin mainitsin silloin aikataulutus olisi ollut tiukka että olisimme kerinneet lähtöpäivänä bussiin ja kotimatkalle. Tälläisillä reissuilla mieluummin mennään lasten kanssa rennosti fiilistellen ja sitä olimmekin tulleet tekemään.
Päivä nro 1.
Noin puolen päivän aikaan pääsimme luontokeskus Naavan pihasta rinkat selässä matkaan. Kiipesimme laskettelurinnettä ylös ja jatkoimme matkaa kohti Karhunjuomalampea. Koska kello oli jo edennyt lähemmäs lounasaikaa, päätimme matkalla sopivassa random kohdassa tehdä pussilounaat. Kesäkuun puolivälissä olikin jo hyttysiä sen verran, että ilman huitomista ei selvitty tästä pysähdyksestä. Tämä oli myös yksi syy minkä takia pidimme ”kiirettä” tämän retken valmisteluissa ja lähdössä. Hyttyskesä lapissa tänä vuonna taisikin olla melkoinen.
Karhunjuomalammille meni melkoisen helppokulkuinen polku, maisemissa ei ollut valittamista, mäntymetsää, varvikkoa, tunturin kuvetta ja vanhaa metsää. Kohteeseen päästyämme totesimme että paikka on melkoisen suosittu päiväkohde. Fasiliteetit olivat kohdillaan, päivätupaa, vessaa, telttapaikaa ja kota. Myös lampi, mutta ei karhuja. Otimme lammesta Graylin läpi juomavettä, itseasiassa käytimme tällä reissulla useasti vedensuodatinta koska mitään vesipisteitä, eikä oikeastaan virtaavia puroja osunut kohdalle. Paitsi yksi, siitä myöhemmin lisää. Pienen evästaukotuumailun ja vieraskirjan luvun jälkeen päätimme jatkaa matkaa, meno oli suhteellisen “vilkasta” Karhunjuomalammilla joten emme viihtyneet sen pitempään paikalla.
Suuntana Oravalampi
Verkkaiseen tahtiin maisemia ihmetellen lähdimme kohti Isokurua ja Pyhänkasteen putousta. Isokurun alkupäässä oli maisematasanne ja kuruun lopulta laskeuduttiin vastikään tehtyjä metalliportaita pitkin. Isokurun reitti on täysin lankutettua helppokulkuista “polkua”, täytyy kyllä nostaa hattua tämän reitin tekijöille. Varmasti ollut haastavaa hommaa. Kurun pohjalla kulkeva reitti on uusittu juuri viime kesänä ja ilmeisesti avautunut tälle kaudelle. Polun ulkopuolella kulkeminen on kiellettyä. Ja talvella liikkuminen kokonaan kiellettyä lumivyöryvaaran takia, sen verran syvällä ja jyrkkien seinämien alla polku kulkee. Ja uudesta polusta oli kaiteet lähteneet viime talven lumivyöryjen mukana kivisille teille.
Isokurun pohjalla kävellessä pieni kuurosade yllätti, viimeisessä kuvassa sadepisarat heijastivat valoa samalla kun Isokurun yläreuna nousee korkeuksiin jota on vaikea kuvista hahmottaa. Pyhänkasteenputous oli vaatimattoman näköinen, vettä virtasi vain hieman suhteellisen kuivan alkukesän jäljiltä. Ehkä keväällä lumien sulamisen jälkeen vettä virtaa vuolaammin? Isokurun loppupäässä pieni lampi herätti ihmetystä, nimittäin lampeen oli heitelty kolikoita runsain määrin kuin toivomuskaivoon konsanaan. Ehkä tapana samallainen kuin kivikasojen tekeminen kansallispuistoissa, jälki omasta elosta on jätettävä paikkaan kuin paikkaan?
Isokurun jälkeen matka kääntyi kohti Oravalampea kellon jo siirtyessä iltaa kohti. Kivikkoista ja yllättävän haastavaa polkua pitkin rinkka selässä, hyttysten ympäröimänä alkoi pitkän päivän ja energian puute hiipumaan nuorempien luo. Vaikka päässä oli verkkohattu niin hyttyset alkoivat vaivata hieman tiheämmässä metsikössä jossa tuulenvire ei pääse pahimpia hynysiä puhaltamaan pois näkösältä, ja taisi polku vielä kulkea pohjoispuolella joten oli oikein otollinen hyttysten esiintymispaikka. Matkalla Oravalammelle huomasimme polun alapuolella vuolaasti virtaavan puron joten tässä oli mahdollisuus päästä juomaan suoraan purosta vettä, jota pojat olivat toivoneet.
Matka jatkui ja hieman ylävemmille ja kivikkoisille maille. Tässä vaiheessa alkoi mieleen tulla ajatus, että saako meidän 4 hengen tunneliteltan pystytettyä Oravalammelle edes. Paikalle päästyämme huomasimme, että laavu löytyy ainakin paikalta, mutta hyttystilanne ei kyllä antanut myöden edes ajatella siihen jäämistä yöksi. Laavun läheltä löytyi ehkä pari telttapaikkaa pienemmille teltoille muutamilla lepokivillä varustettuina. Kivistä tunturin rinnettä tuntui olevan koko Oravalammen alue. Päätimme pitää tuumailutauon ja tehdä ruokaa. Hyttysinvaasio oli tässä vaiheessa melkoinen ja B-suunnitelmat, jota emme olleet edes ajatelleet liipivät mieleen.
Laajensimme telttapaikan etsimisrinkiä ja ehkä noin 100m päästä ylävemmältä maalta löyty täydellinen telttapaikka. Maisemat Oravalammelle ja viereiselle tunturin rinteelle, sekä hieman sivummassa laavusta ja polusta. Äkkiä teltta pystyyn ja iltalepoa suunnittelemaan ja seuraavan päivän säätiedotusta ihmettelemään.
Päivä nro. 2 - Kohti Noitatunturin huippua
Hyvin nukutun yön ja aamutoimien jälkeen, kamat kasaan ja kohti Noitatunturin(540m) huippua. Sää oli kostea ja sumuinen, pilvet roikkuivat matalalla ja eilisen päivän vaihtelevat auringonpaisteet ja sateet olivat vaihtuneet sumuverhoon. Olimme lukeneet, että reitti on vaativa ja suositellaan varsinkin märän kelin aikaan kuljettavan jyrkempi osio ylöspäin ennemmin kuin alas.
Kömmimme tunturia ylös kivistä polkua, aina välillä polulta löytyi hirvenpapanat tervehtimässä kulkijaa, hassua että näinkin vaikeakulkuisessa maastossa joku yksilö löytänyt itsensä kulkemasta. Olimme lähteneet kympin aikaan liikenteeseen Oravalammen yösijalta ja meillä oli hyvin aikaa ihastella maisemia ja erillaista maisemaa mihin ei jokapäivä meidän kulmilla törmää. Ilmeisesti moni kiipeää tämän ilman kantamuksia tai sitten Noitatunturin toiselta puolelta josta olikin selkeästi loivempaa ja helppokulkuisempaa polkua. Alun kivikkoinen jyrkkä polku, muuttui isoiksi lohkareiksi joilta hypimme aina seuraavalle. Lähempänä huippua polku ja maisema muuttuikin täysin kivikkoiseksi ja isot lohkareet jäivät puoliväliin.
Tuulinen ja pilvinen sää haittasi hieman näkyvyyttä noitatunturilta.
Kun pääsimme Noitatunturin huipulle olimme hieman yllättyneitä. Kello ei ollut vielä edes puoltapäivää ja vaikka olimme ottaneet kaikessa rauhassa vaikea kulkuisen polun ylös, oletimme että kapuaminen olisi ollut jotenkin haastavampaa ja aikaa vievää. Ihastelimme maisemia sen minkä sumuverho antoi periksi ja lähdimme toista rinnettä alas, koska huipulla todellakin tuuli ja retkikunnan jokaista jäsentä alkoi hieman viluttaa. Huipulta alas päästyämme pilviverho rakoili ja maisemat avautuivat. Pidimme puolivälissä alastuloa lounastauon kaikessa rauhassa, ja suunnittelimme mitä tällä päivällä tekisimme koska olimme varanneet rutkasti aikaa tunturin tutkimiseen. Kävimmekin hieman kiipeilemässä Suomen suurimman kurun alkupäässä, Isokurun, tutkailimme lampea kurun pohjalla ja metsikköä polun tunturin alkupäässä.
Seuraavana päivänä oli tarkoitus aamupäivästä lähteä liikenteeseen takaisin kotia kohti. Mietimme lähtisimmekö vielä polkuja tamppaamaan kohti Luoston suuntaa ja kävisimme esim. Huttutunturin valloittamassa. Laskelmien mukaan siitä tulisi about n. 12km lisää päivän käveleyihin ja säätiedote näytti sateiseltä iltaa kohden joten teimme päätöksen ottaa ihan rauhakseen lasten ehdoilla ja jatkaa rauhallista tutkimusmatkaa kohti yöpaikkaa. Joka sekään ei ollut vielä tiedossa. Suunnittelimme menevämme Tunturiaavan suuntaan Tiaislaavulle. Hieman arvelutti saisiko sinne meidän 4hlön tunnelitelttaa mihinkään järkevästi. Sivuhuomiona, meidän tunneliteltta tarvitsee about 5m x 2.5m tilan, käytännöllinen lapsiperheen teltta varsinkin silloin kun sää on huono ja absidiin mahtuu hyvin varusteet, mutta joka rakoon sitä ei pystytetä.
Hyttystilanteen ja koska varmuudella emme tienneet saako telttaa pystytettyä Tiaislaavun ympäristöön sekä alkavan vesisateen takia päätimme pystyttää teltan Isokurun laavun ja kodan lähettyville.
Seuraavana päivänä meillä olisi parin kilsan kävely takaisin Naavalle ja voisimme käyttää kotaa/laavua illan tullen kokkaamiseen ja viettämään aikaa. Tämä päätös todellakin kannatti. Vettä satoi illalla/yöllä ja lämpötila laski lähelle nollaa, Itse jouduin yöllä pukemaan päälle kevyt toppatakkia myöten, että sain nukuttua jotenkin. Heräilin vähän väliä kylmään tunteeseen joka liipi maan kautta selkään.
Samalla tarkistin, että pojista kumpikaan ei ole kierinyt ulos makuupussista. Molemmat sanoivat aamulla nukkuneensa hyvin ja ei ollut kuulemma yöllä kylmä. Hyvä homma! Niitäkin öitä ovat molemmat kokeneet, että kaikki ei ole olleet ihan niin optimaalista. Tämä kuuluu retkeilyyn ja telttailuun, kaikki ei ole aina niin justiinsa ja tilanteet muuttuvat. Ainakin meidän matkassa.
